Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2012.

Käärmeenlumooja palkitaan huomenna!

Nyt tulee vielä vähän asiaa Annukka SalamanKäärmeenlumoojasta ja Blogistanian Kuopus -tunnustuspalkinnosta. Nimittäin huomenna lauantaina 15.12. klo 13 kirjailija vastaanottaa kukkaset ja kunniakirjan kirjablogistien edustajalta WSOY:n kirjakaupassa Helsingin Bulevardilla.

En itse valitettavasti pääse paikalle, mutta menkää te kaikki muut sankoin joukoin onnittelemaan tämän hienon kirjan kirjoittajaa ja kuulemaan kirjasta lisää. Lisää tapahtumasta voi lukea WSOY:n sivuilla.

Annukka Salaman Käärmeenlumooja voitti Blogistanian Kuopuksen!

Olen nyt oikein iloinen, sillä yksi tämän vuoden parhaita lukukokemuksiani on sytyttänyt myös monet muut bloggarit.  Annukka SalamanKäärmeenlumooja (WSOY) sai monelta täydet pisteet Kuopus-äänestyksessä ja voitti tunnustuspalkinnon! Se onkin mahtava kirja ja hehkutin sitä myös arviossani.

Kärkikolmikkoon pääsivät myös Enna AirikinHaavemaa (Karisto) ja kolmanneksi Salla SimukanJäljellä (Tammi). Haavemaata en ole vielä lukenut, mutta Jäljellä-kirjasta löytyy blogistani arvio ja sen toinen osa Toisaalla on tulossa lukuun myös pian. Olen erityisen tyytyväinen myös siitä, että kärjessä komeilee kolme kotimaista kirjaa. Onnea siis kaikille!

Kaikkiaan äänestyksessä oli mukana 42 kirjaa, ja koko kirjalistan pistemäärineen voi käydä katsomassa kilpailua emännöineestä Saran kirjat -blogista. Itse sain ainakin muutaman todella hyvä kirjavinkin sieltä. Ja ehkä moni näistä kirjoista pääsee myös pukinkonttiin!

Kirjamielen ehdokkaat Blogistanian Kuopus 2012 -kilpailuun

Juhlahumu alkaa! Joulukuun ensimmäinen päivä on koittanut, ja sehän tarkoittaa sitä, että vuoden 2012 Blogistanian Kuopuksen ehdokkaat julkaistaan!

Kuopus on mukana Blogistanian kirjakilpailuissa nyt ensimmäistä kertaa, ja olen sarjasta hyvin innoissani. Kuopus-sarja on tarkoitettu lasten- ja nuortenkirjoille, jotka on tänä vuonna julkaistu Suomessa. Myös tänä vuonna julkaistut käännöskirjat ovat mukana. Kilpailua emännöi Saran kirjat -blogi, ja kilpailuun voi osallistua ilmoittamalla omat ehdokkaansa kisaan juuri nyt, eli tasan kello kymmenen. Kilpailun säännöt voi käydä katsomassa Saran blogista.

Tänä vuonna oma kirjasaldoni on jäänyt valitettavan pieneksi monesta syystä, mutta onneksi lukemani kirjat ovat olleet hyviä. Paljon kirjoja on vielä lukematta, ja tässä vaiheessa se harmittaa. Äänestää voi kuitenkin vain kirjoja, jotka on itse lukenut. Tässä ovat siis Kirjamielellä-blogin kolme vuoden parasta lasten- ja nuortenkirjaa.

1. Annukka Salama: Käärmeenlumooja (3 pistettä)
Mahtav…