Kirjamielellä

Julkaisin blogissani kesälomani ensimmäisenä päivänä kesäkirjalistani . Nyt syksyn kynnyksellä, elokuun viimeisenä päivänä onkin sopiva aika tarkistaa, mitä listan kirjoista tuli luettua, mitä ei ja miksi ei. Säiden puolesta syksy on jo pitkällä, mutta onneksi kesään on aina mukava palata, vaikka sitten vain paljastamaan lukemattomiksi jääneitä kirjoja. Tämän kesän kesäkirjoille kävi näin (linkistä arvosteluun): Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu Tämä oli ensimmäinen listalta lukemani kirja, ja se oli erittäin outo mutta myös hyvin kiehtova. Ja lampaat ovat aina tosi ihania. Seija Vilén: Mangopuun alla Tällä kirjalla parantelin Nälkäpelin jälkeistä lukujumia. Muut kirjat eivät toimineet, mutta Mangopuun alla pyyhkäisi lukujumin tiehensä. Tykkäsin kovasti! Hal Duncan: Vellum – Kaikkeuden kirja I Lukulistalla jo vuoden ollut kirja, joka nyt jäi kesken... Erikoinen ja vaativa kirja, jota en vain pystynyt jatkamaan. Yritän ehkä kerran vielä, mutta joka tapauksessa aion kirjo

Alyson Noëlin Sininen kuu on jatkoa Kuolemattomat -sarjalle. Olin positiivisesti yllättynyt sarjan ensimmäisestä Punaiset tulppaanit -kirjasta. Tämä juuri ilmestynyt jatko ei päässyt mielestäni samalle tasolle, vaikka uskon kyllä, että sarjan ensisijainen kohderyhmä pitää myös siitä. Minä sen sijaan meinasin vallan turhautua kirjan alussa, kun tuntui, että tämä Sininen kuu on ihan samanlainen kuin sarjan ensimmäinenkin kirja: Ever tuskailee epävarmuudessaan ja koulun ilmestyy outo ja ihanan komea poika, jota kaikki muut palvovat mutta Ever inhoaa. Lisäksi Damen alkaa käyttäytyä todella omituisesti. Öh, taas? Onneksi Sinisen kuun juoni ei kuitenkaan ihan täysin noudata samaa vanhaa kaavaa. Kirjan takakansi itse asiassa johtaa aika paljon harhaan, eikä juoni ole ihan niin mustavalkoinen, mitä se antaa ymmärtää. En arvannut kirjan loppuratkaisua etukäteen, ja siitä kirja saa ison plussan. Punaisissa tulppaaneissa minua viehätti Everin aitous, mutta Sinisessä kuussa siitä ei valitett

Mia Vänskän Saattaja on tämän syksyn uutuuskirja, ja yksi niistä, joita olen eniten odottanut. Kirjalla oli jo ennakkoon paljon nostetta, sillä se on kotimainen esikoinen, naisen kirjoittama kauhukirja ja lisäksi siinä on vielä mielettömän hieno kansikin, jonka on tehnyt Jussi S. Karjalainen . Hänen kansitaidettaan olen viimeksi ihaillut Sami Parkkisen Punaisessa pyörteessä . Saattajan päähenkilö on Lilja, joka palaa avioliittonsa päättymisen jälkeen kotikaupunkiinsa ja vanhaan kotitaloonsa. Oudot tapahtumat alkavat välittömästi. Valoja syttyy ja sammuu, outoja ääniä kuuluu ja kellariin ilmestyy jatkuvasti vesilammikko. Tapahtumat eivät kuitenkaan jää tähän, vaan väkivaltaisuudet ja kuolemantapaukset alkavat levitä. Liljan mieleen alkaa palailla myös muistoja lapsuudesta. Kirjan tunnelma on onnistuneen karmiva. Pari kertaa sain Saattajaa lukiessani jopa kylmiä väreitä ja niskakarvat nousivat pystyyn. Näitä jännittäviä kohtia oli korostettu mielestäni hyvin, ja Liljan kauhuun oli

Toinen Rhyannon Byrdin Veren viemät -trilogian osa, Suden ylpeys , ehti ilmestyä melkein saman tien, kun luin tuon sarjan ensimmäisen osan. Olen sen verran malttamaton lukija, että haluaisinkin saada aina kaikki sarjojen osat mahdollisimman pian lukuun. Suden ylpeys kertoo edellisen kirjan sankarin, Masonin, ystävästä ja lunastajakumppanista Jeremystä. Mies joutuu palaamaan ihmissusien kylään, jotta lunastajat saisivat selville, kuka on  luopiosusien taustalla. Muutto kotimaisemiin ei ole kuitenkaan helppo, sillä puoliverisiä ihmissusia vihataan, ja lisäksi kylässä odottaa Jeremyn valittu, jonka kanssa miehellä on kuitenkin mennyt välit poikki. Kirjan päähenkilöt ottavat yhteen monta kertaa, ennen kuin pääsevät yhteisymmärrykseen asioista, joten romantiikkaa ja empimistä riittää. Suden ylpeyden rakkaussuhde ei ollut minusta aivan yhtä kiinnostava kuin sarjan edellisen osan. Minua ihmetytti nimittäin se, miksi ihmissusi ja lauman kanssa kasvanut nainen ei muka ymmärrä tuota vali

Vampyyripäiväkirjojen suomentaminen jatkuu kiitettävällä vauhdilla. L.J. Smithin vuonna 1991 julkaistu sarja onkin ollut piristävää luettavaa. Nyt ilmestyi sarjan neljäs osa, Pimeän piiri. Edellinen kirja, Verivala , päättyi niin lopulliseen tilanteeseen, että vähän ihmettelin, miten siitä voitaisiin jatkaa. Mutta näköjään ihan hyvin. Tällä kertaa päiväkirjoja kirjoittaa Bonnie, vaikka kirjoittaminen onkin lähinnä nimellistä. Pimeän piiri alkaa nimittäin sellaisella vauhdilla, ettei siinä paljon päiväkirjoja ehdi kirjoitella. Muutenkin Bonnie on tapahtumien keskiössä, vaikka Meredithkin saa oman osansa toiminnasta. Bonnie on ollut suosikkihahmoni jo aiemmissakin kirjoissa, joten olen iloinen, että Pimeän piirissä päästään hänen päänsä sisälle. Pimeän piirin varsinaiset tapahtumat alkavat, kun Caroline järjestää juhlat tyttöjen kesken kuten silloin ennen, kun kaikki oli vielä hyvin. Jotain outoa on kuitenkin käynnissä, ja tapahtumat kääntyvät hetkessä kauhun puolelle. Pian yksi t

Kirjasyksyn vauhti vain kiihtyy kiihtymistään ja kiinnostavia uutuuskirjoja ilmestyy koko ajan. Olin eilen tutustumassa Atenan ja Schildtsin syksyyn, ja sieltä tarttui mieleen monia houkuttelevia uutuuskirjoja. Tässä siis minua eniten kiinnostavat kirjatärpit. Mia Vänskä: Saattaja (Atena) Saattaja on Vänskän esikoiskirja, ja se pisti silmääni uutuuslistalta jo aikaisemmin. Kauhukirjoja on tullut luettua viime aikoina liian vähän, joten tämä oli varma valinta. Lukunäyte! Peter Ross, Schildts Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä (Schildts) Pidin nuorena todella paljon Atkinsonin kirjoista Museon kulisseissa ja Ihmiskrokettia . Olen monesti ihmetellyt, miksei kirjailijalta ole suomennettu muuta, mutta nyt vihdoin ilmestyy Atkinsonin dekkarisarjan aloittava teos. En ole dekkarifani, mutta Atkinson-fani tietysti lukee tämänkin. Pia Juul: Hallandin murha  (Atena) Ensin ajattelin, että tämä kirja ei kiinnostaisi minua ollenkaan, mutta kun kuulin kirjasta tarkemmin, pääti

Saariseikkailut jatkuvat, mutta tällä kertaa tietokirjan muodossa. Tai eihän tämä ihan puhdas tietokirja ole, vaan ehkä tieto- ja taidekirjan välimuoto. Ove Enqvistin ja Taneli Eskolan teos Kruunun jalokivet – Vallisaari ja Kuninkaansaari kertoo näiden Helsingin edustalla olevien saarten historiasta ja esittelee saaria runsain valokuvin. Kuninkaansaari ja Vallisaari ovat kuulunet ihan viime vuosiin asti puolustusvoimien omistukseen, eikä saarille ole ollut pääsyä muilla kuin puolustusvoimien työntekijöillä. Yksi Vallisaarella 80-luvulla palvelleista on kirjan kirjoittaja Ove Enqvist. Hän on kirjoittanut useita kirjoja rannikkopuolustuksesta ja selvästi tuntee erittäin hyvin näiden kirjan saarten historian. Taneli Eskola on kuvissaan tuonut esille saaren luontoa, ränsistyneitä rakennuksia, linnoituksia ja tyhjiä asevarastoja. Luonto on työntymässä rakennuksiin pikkuhiljaa. Monenlaisia kiinnostavia yksityiskohtia on kuvattu sekä kesällä että syksyn räntäsateessa ja talvellakin. Eskol

Minulle on jostain syystä osunut viime aikoina luettavaksi paljon eristäytymiseen liittyviä kirjoja. Ja itse asiassa aika monessa on ollut vielä mukana merta ja saaria. Sellainen on lähtökohta myös tässä Ali Shawin Tyttö joka muuttui lasiksi -kirjassa. Eristäytyminen ei ole kuitenkaan ainoa tämän kirjan mielenkiintoinen piirre, vaan kirja on sadunomaisuudessaan ja erikoisuudessaan todellinen jalokivi. Tyttö joka muuttui lasiksi -kirjan tapahtumapaikkana on syrjäinen ja eristäytynyt St Hauda´s Landin saariryhmä. Lähes erakoitunut Midas Crook tapaa tuntemattoman Idan, joka kävelee varoen ylisuuret saappaat jalassaan. Tyttö etsii toista saarilla asuvaa erakkoa, Henryä, jonka toivoo voivan auttaa häntä, sillä Henryllä on outoa tietoa saaren erikoisuuksista: eläimestä, joka muuttaa kaiken näkemänsä valkoiseksi, ja suossa makaavista lasiruumista. Idalla on nimittäin salaisuus. Mistä oikein aloittaisin? Tyttö joka muuttui lasiksi on aivan uskomaton kirja. Se on riipivän surullinen, hauras

Olen joskus aikaisemminkin kirjoittanut siitä, miten lukupiiri on laajentanut minun lukurepertuaariani aika paljon. Tulee vähän pakosti valittua ainakin kerran kuukaudessa sellainen kirja, jota ei ehkä muuten tulisi luettua. Lars Sundin Onnellinen pieni saari on yksi tällainen kirja, joka päätyi luettavaksi lukupiirin takia. Onnellinen pieni saari kertoo saarilla asuvasta yhteisöstä, joka on varsin itseriittoinen. Saarten väen mukaan mantereella asuvat ovat outoja ja siellä ovat asiat muutenkin paljon huonommin. Saarten rannoille alkaa yllättäen ajautua ruumiita, joita kukaan ei tunnista tai kaipaa. Asia kiinnostaa yllättävän vähän ketään, vaikka se mullistaakin saarten asukkaiden elämän. Vai mullistaako sittenkään? En tiennyt Onnellinen pieni saari - kirjasta yhtään mitään ennakkoon, enkä ollut edes lukenut kirjan takakantta. Lukiessani jouduin vähän hämmennyksiin siitä, että kirjaa oli vaikea sijoittaa mihinkään genreen, kun se tuntui menevän vähän dekkarinkin suuntaan välillä.

Pääsin alkuviikosta vierailulle Siltala -kustantamoon, jossa me kirjabloggarit tapasimme paitsi Siltalan väkeä ja myös Aulikki Oksasen . Minua etukäteen vähän jännitti yhden suosikkirunoilijani tapaaminen, mutta Oksanen oli välitön ja iloinen ihminen, jonka seurassa ei tarvinnut lainkaan jäykistellä. Muutenkin tapaaminen oli erittäin hauska ja juttua riitti vaikka kuinka. En ole pitkään aikaan lukenut runoja juuri ollenkaan. Vielä vajaa 10 vuotta sitten minulla oli tapana silloin tällöin kirjoitella runoja, varsinkin jos olin onneton. Onnellisena aikana runoja ei koskaan tuntunut syntyvän. Olen osallistunut myös yhteen runokilpailuun, mutta ilman tulosta. Sittemmin olen todennut, että taitoni eivät yksinkertaisesti vain riitä runojen kirjoittamiseen. Lähinnä huvittaa, kun siivouksen yhteydessä tulee törmättyä johonkin vanhaan runovihkoon. Mutta nyt Aulikki Oksasen tapaaminen aiheutti sen, että haluan taas lukea runoja! Yksi syy tähän on varmasti se, että saimme kuulla Oksasen itsen

Luin ensimmäisen kerran tästä Anne Leinosen ja Miina Supisen Rautasydän -yhteisteoksesta Supisen Sokeripala-blogista. Vaikka olenkin pitänyt molempien kirjailijoiden aiemmista teoksista, en ollut ollenkaan varma, olisiko tämä kirja ihan minun makuuni. Päätin kuitenkin antaa sille mahdollisuuden, kun sitä tarjottiin luettavaksi. Rautasydän kertoo nelikymppisestä Sarista, joka pyörittää pikkukylässä rautakauppaa. Sarin mies on kuollut vuosia sitten, mutta nainen on jäänyt miehen kotipaikkakunnalle kasvattamaan lapsiaan ja pitämään kauppaa. Sarin aiemmin hiljainen elämä saa uuden käänteen, kun paikkakunnalle iskee rikosaalto ja rautakaupan nurkissa alkaa pyöriä sekä pelottavia että houkuttelevia miehiä. Pian seuraakin kaikenlaista toimintaa ja vipinää. Arvelin ennakkoon, että Rautasydän olisi hyvin ja vetävästi kirjoitettu, enkä pettynyt. Tällainen kahden kirjoittajan systeemi taitaa olla aika toimiva. Supisen absurdien tarinoiden fanina toivoin, että tässäkin kirjassa olisi äärimäisy

Vaikka kesä alkaa olla jo lopuillaan, jatkuu kesäkirjojen lukeminen vielä. Vähän harmittelin sitä, että Tove Janssonin Kesäkirjan lukeminen venyi näin myöhäiseen ajankohtaan, mutta lopulta se taisikin olla aika hyvä juttu. Kesäkirjassa on nimittäin otteita monista kesistä aina huhtikuusta elokuulle asti. Kesäkirja kuuluu niihin kirjoihin, jotka minun on pitänyt lukea jo pitkään. Onneksi vihdoin sain sen luettua, sillä tuntuu kestämättömältä ajatella, etten olisi tutustunut näin upeaan kirjaan. Vaikka olen jotain Janssonin muumitonta tuotantoa lukenut, olen ehkä nyt tarpeeksi vanha nauttiakseni siitä ihan eri tavalla kuin ennen. Tämä pieni kirja on paljon suurempi kuin päältä arvaisi. Kesäkirja kertoo lyhyitä tarinoita saaresta, jossa kolme sukupolvea viettää kesiään. Pääosissa ovat isoäiti ja Sophia-tyttö, jotka tuntuvat kohtaavan toisensa jollain sellaisella rehellisellä ja suoralla tasolla, johon ei ehkä ole pääsyä muilla. Saari muuttuu jatkuvasti, tulee teitä ja naapureita, luo

Rhyannon Byrdin Suden taisto on uusi tuttavuus Harlequin Nocturne -kirjoissa. Se aloittaa kolmiosaisen Veren viemät -sarjan, jonka kaksi seuraavaa osaa tulevat nyt elokuussa ja syyskuussa. Olen jo vähän odotellut jatkoa Manalan valtiaille , mutta se on ollut nyt jo jonkin aikaa tauolla. Toivottavasti sekin jatkuisi pian. Mutta tähän kirjaan siis. Suden taistossa päästään tutustumaan sekä puhdas- että puoliverisiin ihmissusiin. Puhdasveriset ihmissudet asuvat omassa rauhassaan ja kuuluvat ihmissusilaumaan. Puoliveriset ihmissudet eivät kuulu laumaan, sillä heidän toinen vanhempansa on ihminen. Puoliverisetkin voivat kuitenkin lunastaa täyden laumastatuksen, jos tappavat tarpeeksi monta pahuuden tielle, eli ihmissyöntiin, langennutta ihmissutta. Suden taisto alkaakin tällaisen metsästysretken keskeltä. Mason ja Jeremy ovat lunastajia, jotka seuraavat yhtä murhanhimoista ihmissutta. Mason törmää kuitenkin yllättäen naiseen, jonka tajuaa olevan hänen yksi ja ainoa valittu puolison

Olin keväällä Gummeruksen syksyn kirjojen esittelytilaisuudessa ja siellä kiinnostuin Katja Krekelän Romisko -lastenkirjasta. Viikonloppuna en ehtinyt juurikaan lukea, mutta onneksi Romisko oli nopealukuinen ja sain sovitettua sen aikatauluuni. Kirjan mahtavan kuvituksen on tehnyt Sanna Sipi . Romisko on vanha romuinen talo, jossa asuvat Riepu ja Orpana. He myyvät Romiskosta käsin kaikenlaista tavaraa, mitä joku muu saattaisi sanoa keräilyharvinaisuuksiksi – tai romuksi. Rievun ja Orpanan elämä menee sekaisin, kun heidän puotiinsa tunkeutuu eräänä päivänä Pamppu, joka aikoo laittaa Romiskon maan tasalle. Riepu ja Orpana ovat kuin kuka tahansa lapsi, joskus reipas kuin Orpana ja joskus taas tavattoman ujo reppana kuten Riepu. Romisko onkin ennen kaikkea Rievun kasvutarina. Aina ei pysty pistämään kampoihin vahvemmille, mutta onneksi pelokaskin voi muuttua rohkeaksi, kun sillä on ystäviä ja hyviä ideoita. Kirjan henkilöhahmot ovat minusta oikein onnistuneita aina sivuhahmoihin as

Kaksiosainen uudelleentutustuminen Ronja ryövärintyttäreen on nyt onnellisesti suoritettu. Aikaisemmin kesällä oli lukupiirikirjanamme Astrid Lindgrenin Ronja, ryövärintytär -kirja, ja eilen kävin muutaman kirjoista pitävän ystävän kanssa katsomassa Ryhmäteatterin näytelmän Ronjasta Suomenlinnassa. En ollut lukenut Ronja, ryövärintytärtä vuosikausiin. Epäilen, että mahdollisesti olen lukenut sen viimeksi lapsena. Ainakin olin unohtanut monia asioita. Kaikki asiat eivät kuitenkaan olleet unohtunet, sillä muistin edelleen kaikkein jännittävimmät kohdat yllättävänkin hyvin. Oli joka tapauksessa mahtavaa lukea Ronjaa jälleen. Se olikin paljon hauskempi ja viisaampi kuin muistin. Siinä on hauskaa kieltä ja reipasta menoa, ja kaiken takana on kuitenkin rakkaus ja hyvyys. Ihana lastenkirja. Birk ja Ronja, Ryhmäteatteri . Kuva: Sini-Marja Niska. Entäs sitten Ronja, ryövärintytär -näytelmä? Se oli puitteiltaan upea, sillä vanha linnoitus toi mieleen ryövärinlinnan. Näyttämö oli monita

Joskus tulee ihan hassu tunne, kun huomaa lukevansa jotain kirjaa täysin vääränä vuodenaikana. Näin minulle kävi Susan Fletcherin   Noidan rippi -kirjan kanssa. Olin valinnut kirjan yhdeksi kesäkirjoistani, mutta se ei tuntunut sopivan ollenkaan kesän tunnelmiin. Onneksi kirja oli kuitenkin niin hyvä, ettei se haitannut liikaa. Noidan rippi kertoo skotlantilaisessa vankilassa viruvasta Corragista, jota odottaa polttaminen noitana. Nainen on otettu kiinni epäselvissä oloissa Glencoessa tapahtuneen joukkomurhan jälkeen. Naista tulee haastattelemaan pappi, joka haluaa naisen vahvistavan epäilykset siitä, että murhan on hyväksynyt Stuartit valtaistuimelta syrjäyttänyt kuningas Vilhelm III Oranialainen (William, Prince of Orange). Kirjan tapahtumat perustuvat oikeaan vuonna 1692 tapahtuneeseen Glencoen verilöylyyn. Kirjan kerronta vuorottelee Corragin kertomien muistojen ja naista kuuntelevan papin vaimolleen kirjoittamien kirjeiden välillä. Kerronnoista muodostuva ristiriita nostaa N