Siirry pääsisältöön

Annabel Lyon: Aleksanterin opettaja

Yksi Avaimen tämän syksyn kiinnostavimpia kirjoja on mielestäni Annabel Lyonin Aleksanterin opettaja. Se kertoo Aristoteleen elämästä ja varsinkin hänen suhteestaan oppilaaseensa, jonka historia tuntee Aleksanteri Suurena. Kirja esittää Aristoteleen paitsi opettajana, myös oppilaana ja ihan tavallisena miehenä, joka kiinnittää ehkä hiukan liikaa huomiota siihen, miten pukeutuu.

Aleksanterin opettajan kieli on jännittävää. Se soljuu ajatuksenvirtana, mutta saattaa pysähtyä yhtäkkiä varoittamatta johonkin lauseeseen, joka tuntuu sijaitsevan muuhun tekstiin verrattuna eri tasolla. Vaikuttaa siltä, että kirjan kertojan, Aristoteleen, ajatukset kulkevat samaan aikaan usealla eri tasolla. Miehen aivot työskentelevät yhtä tehokkaasti niin maailmankaikkeuden kuin kutsujen ruokalistankin parissa.

Sama kahtia jakaantuneisuus leimaa koko Aleksanterin opettajaa. Kirjan Aristoteleen oireet viittaavat kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, sillä mies vaipuu välillä täydelliseen synkkyyteen ja masennukseen, joka lamaannuttaa kaiken toiminnan. Välillä hän taas tuntuu ratkaisevan kaikki mahdolliset ongelmat kuin leikiten. Minua viehätti myös se, että vaikka filosofi on selvästi älykäs, tuntuu hän joissain asioissa olevan aika tietämätön – siis näin nykyajan vinkkelistä katsottuna.

Myös Aleksanterin opettajan kerronta kulkee kahdella tasolla. Kirja alkaa nykyhetken kuvauksella, mutta välillä Aristoteles pysähtyy muistelemaan lapsuuttaan pidemmissä luvuissa. Menneisyys tuntuu silti olevan läsnä kerronnassa koko ajan, samoin kuin nuo aiemmin mainitsemani erilaiset ajatusten tasot. Kirjan kieli kulkee sujuvasti puikkelehtien menneisyyden ja nykyisyyden välillä, ja välillä pysähtyy askartelemaan filosofian parissa.

Vaikka kirja sisältääkin näitä ihan oikeita Aristoteleen filosofisia pohdintoja, ei Aleksanterin opettaja ole ollenkaan historiantomuinen, vaikka sitä vähän ennakkoon pelkäsin. Aristoteles on kirjassa oikeasti sympaattinen hahmo, jonka elämänvaiheita seuraa kiinnostuneena. Kirja imee lukijan tiukasti mukaan tarinaan, vaikka sen alku tuntuukin ensin vähän turhan kuivakkaalta. Luulen, että se on ihan tarkoituksellista, sillä osittain juuri sen ansiosta esimerkiksi myöhemmin lukijaa säväyttävä suorasukainen kieli toimii niin tehokkaasti.

Lukunäyte sivulta 20:
Ikkunoista näkyy pieni piha, siellä pulputtava suihkulähde ja puita ruukuissa, manteli ja viikuna. Veljenpoikani on vetäytynyt sinne, pylväskäytävän suojaan, ja kiistelee jostain mielenkiintoisesta kysymyksestä itsensä kanssa, sirot kulmakarvat kurtussa, tummina kuin pähkinän sydän, kun hän setvii ajatustensa solmuja. Toivottavasti hän pohtii numeroiden todellisuutta, ongelmaa josta olen viime aikoina ollut kiinnostunut.

Aleksanterin opettaja Avaimen sivuilla ja Adlibriksessä.

Lyon, Annabel: Aleksanterin opettaja (The Golden Mean, 2009). 310 sivua. Suomentanut Jaakko Kankaanpää, kansi Satu Kontinen. Avain, 2011.

Kommentit

  1. Minulla oli ollut selvästikin Aristotelesta jotenkin sellainen erittäin fiksu kuva kaikin puolin, mutta kirjaa lukiessa tutuksi tulikin Aristoteles, joka oli kyllä tietyissä aihepiireissä todella älykäs, mutta toisaalta vähän hassu ja yksinkertainen ;) Tai no ehkei yksinkertainen, mutta ne sen mielen ailahtelut olivat kyllä vähän huvittavia.

    VastaaPoista
  2. Olen juuri lopettelemassa kirjaa. Pidän kirjasta enemmän kuin aluksi ajattelin, mutta en ehkä yhtä paljon kuin sinä. Nyt menen lukemaan sen loppuun. :)

    VastaaPoista
  3. Mie juuri tänään muovitin töissä kyseisen kirjan. En kuitenkaan ehtinyt sen enempää työn tohinassa kirjaan tutustua. Pitänee lainata myöhemmin, koska vaikuttaa kirjoituksesi perusteella ihan luettavalta opukselta.

    Meidän mäyriksemme nimi on Aleksanteri Suuri. Viisas koira, mutta tuskin on saanut oppia Aristoteleelta. ;-)

    VastaaPoista
  4. Tämä odottaa minullakin vuoroaan. Taitaa saada odottaakin vielä hetken, ettei iske tajuton blogiruuhka :D
    Mutta kiinnostavalta tämä silti vaikuttaa.

    VastaaPoista
  5. Susa, mä pidin just siitä tavallisuudesta, jota kirjan Aristoteleessä oli, mutta voin kuvitella, että eri odotuksilla se voi tulla yllätyksenä. :D Mulle ei kuitenkaan tullut Aristoteleesta huvittavaa kuvaa, koska sen sairauden kuvaus oli mun mielestä aidon oloista, ja paikoin aika koskettavaakin.

    Katja, huomainkin arviosi juuri! Suuntaan blogiisi lukemaan sen. :)

    Anna Elina, kannattaa kokeilla. Vaikka ihan vaan sen takia, että pääset tutustumaan mäyriksesi kaimaan. :D Ihana ja osuva nimi muuten koiralla! <3

    Morre, saa nähdä, mikä blogiruuhka tästä modostuu. Mutta onneksi myöhemminkin pääsee mukaan. :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti