Kirjamielellä

Luin jokin aika sitten Eoin Colferin Artemis Fowl -kirjan erästä artikkelia varten. Myös uusin sarjan kirjoista on odottanut jo jonkin aikaa luettavien kirjojen pinossa. Minulle tulikin mieleen, että voisi olla hauskaa pitkästä aikaa lukea kaikki Artemikset alusta alkaen. Osan kirjoista olenkin lukenut vain kerran, ja luulen, että joku kirjoista on tainnut jäädä kokonaan lukemattakin. Artemis Fowl kertoo 12-vuotiaasta lapsinerosta, Artemis Fowlista, joka aikoo palauttaa sukunsa rahat rikollisella ja mielikuvituksellisella keinolla. Hän aikoo ottaa vangikseen keijun, josta sitten pyytää lunnaita. Artemis on nimittäin saanut selville, että keijuja todella on olemassa. Lisäksi hänen onnistuu hankkia käsiinsä keijujen Kirja, johon on koottu kaikki keijujen tieto. Keijut ovat ovelia ja heidän teknologiansa on paljon ihmistä edellä, mutta Aremiksen aivoille eivät hekään näytä voivan mitään. Vaikka Artemis onkin nerokas ja näsäviisas, hän ei silti ole mielestäni missään vaiheessa miten

Jokin aika sitten törmäsin sattumalta kotimaiseen eeppiseen fantasiaan, kaksiosaiseen Mantereet -kirjaan. En ollut koskaan kuullutkaan tästä kirjasta, joka on kirjoitettu salanimellä T. P. Moucantur , ja jonka kansikin on varsin kotikutoisen näköinen. Odotukseni kirjaa kohtaan eivät olleet kovinkaan korkeita, mutta koska suomalainen fantasia kiinnostaa, piti kirjaan tietysti tutustua. Mantereiden tarina lähtee liikkeelle, kun eräs aateliseen sukuun kuuluva nuori mies päätyy mukaan uhkarohkeaan seikkailuun, jonka tarkoituksena on selvittää mystisen merivirran syytä. Merivirta on ilmestynyt mantereen pohjoispuolelle jo sukupolvia sitten, mutta kukaan ei tiedä minkä takia. Mukaan matkalle lähtee sekalainen joukko ihmisiä, joilla on erityistaitoja esimerkiksi taistelussa tai taikuudessa. Samalla kirja on myös jossain määrin kasvukertomus, ja on siinä havaittavissa yhteiskunnallista sanomaakin. Olen lukenut nyt kirjan ensimmäisen osan ja olen positiivisesti yllättynyt. Mantereiden alku

Michelle Harrisonin 13 lahjaa -kirja on hyvä esimerkki erinomaisesta nuortenkirjasta, jossa on omaperäisyyttä mutta myös tuttua nuortenkirjaperinnettä. Kirja on kolmiosaisen fantasiasarjan lupaava aloitusosa. Luin kirjan jo jokin aika sitten, mutta arvostelu joutui vähän odottamaan, koska kirjoitin kirjasta myös toisaalle. 13 lahjaa kertoo Tanyasta, jolla on kyky nähdä keijuja. Keijut tuhoavat tytön tavaroita ja aiheuttavat monenlaista hämminkiä hänen ympärillään. Ongelmien takia Tanyan äiti vie tytön lomalle isoäidin luokse suureen sukutaloon. Siellä asuu myös Fabian, jonka kanssa Tanya alkaa tutkia vuosia sitten kadonneen tytön salaisuutta. Keijut eivät kuitenkaan jätä Tanyaa rauhaan, vaan hän joutuu yhä suurempiin ongelmiin, joita on vaikea piilotella muilta. Kirjan asetelma on nuorten seikkailukirjoille aika tyypillinen: lapset luulevat, että vanhemmilla ei ole ympärillä tapahtuvista asioista mitään käsitystä, ja joutuvat lähes mahdottomaan pulaan. Perinteisestä as

Tänä keväänä on ilmestynyt aivan ihania keittokirjoja, ja näyttääpä tuo ensi syksyn keittokirjasatokin oikein lupaavalta. Tämä Aidon maun juurilla – Kotiruokaa tuoreesti -kirja sisältää ohjeita, jotka on julkaistu jo vuonna 2003 Makujen maailma -sarjan osassa Puutarhasta pöytään . Onneksi reseptit kuitenkin julkaistaan nyt uudestaan, sillä kiinnostus aitoon ja tuoreeseen ruokaan on noussut valtavasti. Aidon maun juurilla -kirjan ohjeet on jaettu totuttuihin osiin: alkuruoista kasvisruokien kautta kalaan ja lihaan ja lopuksi jälkiruokiin, leivonnaisiin ja säilykkeisiin. Kirjan lopussa on vielä erikseen Ruokaa luonnosta -luku, jossa esitellään muutamia ruoaksi sopivia luonnonkasveja, marjoja ja sieniä. Kirjassa on myös hauska lisä, sillä osioiden sisällä ruoat on esitetty kausien mukaan. Ensin tulee keväisistä raaka-aineista tehtävää ruokaa ja sitten siirrytään eteenpäin vuodenkierrossa. Mielestäni tosi hauska idea. Kirja henkii sellaista vanhaa, hiljaista tietoa, joka on jo ehkä u

J. G. Ballardin Uponnut maailma kertoo tulevaisuudesta, jossa maapallon lämpeneminen ja sulaneiden jäätiköiden kuljettamat maamassat ovat muokanneet maailmankartan uuteen uskoon. Euroopan alavat maat ovat uponneet ja päivälämpötilat ovat paahtavalla tasolla. Ihmiskunnan rippeet ovat muuttaneet napa-alueille, mutta muutamat tutkijat ja seikkailijat vielä kuljeksivat kasvillisuuden valtaamissa ja puoliksi veden alle jääneissä kaupungeissa.  Uponnut maailma kuulostaa siis todella kiehtovalta ja ajankohtaiseltakin. Valitettavasti Uponneen maailman lukeminen töksähti heti toiseen lauseeseen: Kello oli vähän yli kahdeksan, ja Kerans katseli hotellin parvekkeelta, miten aurinko nousi neljänsadan jaardin päässä, laguunin itäpuolella, esiin hylättyjen tavaratalojen katoilla kasvavien, jättimäisten paljassiemenisten tiheikön takaa . Anteeksi, mitä? Ei siis auttanut muu kuin lukea lause uudelleen ja yrittää jäsentää sitä päässään. Teksti jatkui eteenpäin samanlaisina raskaina merkityskokonaisu

Neljäs suomennettu Sookie Stackhouse -kirja, Veren imussa , ilmestyi juuri. Charlaine Harris kiilaa aina lukupinon ohi, joten kirja pääsi heti luettavaksi. Tarjolla olisi kyllä myös ihan uutta Sookieta, sillä Harrisin uusin vampyyrikirja Dead Reckoning on myös juuri ilmestynyt. Aion kuitenkin odottaa kiltisti siihen asti, että saan sen kirjastosta. Eli sitä odotellessa turvauduin tähän viimeisimpään suomennettuun kirjaan. Alussa tuntui taas vähän vaikealta päästä sinuiksi suomennoksen kielen kanssa, mutta onneksi siihen tottui kuitenkin lopulta. Edellisessä kirjassa Sookien ja Billin suhde joutui tauolle, minkä lukeminen ilahduttaa minua joka kerta. Veren imussa -kirjan alussa Sookie on siis yksinäinen ja allapäin. Kummalliset tapahtumat tuntuvat kuitenkin seuraavan Sookieta, joten ei kestä kauaa, kun nainen huomaa taas olevansa keskellä yliluonnollisia tapahtumia. Sookie löytää nimittäin keskellä yötä tiellä harhailevan Ericin, joka on menettänyt muistinsa. Pian katoaa myös Sookien

Rachel Vincentin Saalistaja on Kissojen kesken -sarjan toinen osa. Kirjojen sankaritar on Faythe, ihmiskissa, joka on jatkuvalla törmäyslinjalla perinteiden ja hierarkisen laumajärjestyksen kanssa. Villistä ja riehakkaasta nuoresta naisesta pitäisi kasvaa lauman johtaja, mutta valmiiksi kirjoitettu tulevaisuus ei Faythea kiinnosta. Saalistaja lähtee heti vauhdilla käyntiin. Faythen lauman reviirejä on jälleen rikottu, ja kuolleita kulkukissoja tupsahtelee näkyviin. Tappaja on ihmiskissa, jota kukaan ei tunne – ja jossa on myös jotain outoa. Salaisuuden selvittämiseksi Faythen lauma ryhtyy tutkimaan kuolemia, mutta joutuu pian toteamaan, että vyyhteen on sotkeutunut myös vanhoja tuttuja. Omapäinen ja vapautta rakastava Faythe on joutunut palaamaan takaisin isänsä tilalle edellisessä kirjassa tekemänsä sopimuksen mukaan, mutta mennyt ei jätä naista rauhaan. Näyttää siltä, että Faythe on syyllistynyt yhteen ihmiskissojen vakavimmista rikoksista, jonka rangaistuksena on kuolema. Hän

Kevään toinen enkeleistä kertova kirja on Becca Fitzpatrickin nuorten fantasiakirja Langennut enkeli . Se jatkaa yliluonnollisten romanssien aaltoa, mutta vampyyreiden ja ihmissusien sijasta tutustumisen kohteena ovat nyt enkelit, varsinkin langenneet sellaiset. Langenneen enkelin päähenkilö on Nora, tavallinen ja aika tylsäkin lukiolaistyttö, joka joutuu pelottavan mutta kiehtovan Patchin piirittämäksi. Samaan aikaan joku hyökkäilee Noran kimppuun ja muutakin outoa alkaa tapahtua. Tyttö alkaa jo vähän epäillä mielenterveyttäänkin. Nora on selvästi vaarassa, mutta ei tiedä kuka häntä ahdistelee – tai mitä voisi tehdä asialle. Tarina alkoi ehkä aika tavanomaisesti, mutta jatkui onneksi persoonallisempaan suuntaan. Langennut enkeli herättää sellaista ärsyttävää uteliaisuutta, kun ei aivan tiedä, kuka henkilöistä tekee mitäkin ja miksi kaikki tapahtuu. En myöskään arvannut, miten tarina tulisi loppuman, vaikka näin jälkikäteen se tuntuikin ainoalta mahdolliselta ratkaisulta. Kirj

Vajaa kymmenisen vuotta sitten minulla oli kausi, jolloin en lukenut kovinkaan ahkerasti. Suoritin viimeisiä opintoja silloiseen tutkintooni, ja muutenkin lukeminen jäi jostain syystä vähemmälle. Siltä ajalta minulla on jäänyt lukematta siis monia klassikoita ja kirjoja, jotka olen jälkikäteen halunnut lukea. Clive Barkerin Abarat on minulle yksi näistä lukematta jääneistä kirjoista. Tai kyseessähän on siis sarja, joka jämähti kahteen osaan. Se on myös yksi syy siihen, että kirja on jäänyt lukematta. Kesken jäänyt sarja ei varsinaisesti houkuttele tarttumaan tarinaan. Barker on kuitenkin seitsemän vuoden tauon jälkeen kirjoittanut tarinaan jatkoa, ja ensi lokakuussa WSOY julkaisee kirjan suomennoksen, Kaikennielevä keskiyö -kirjan. Se julkaistaan samaan aikaan alkukielisen teoksen kanssa. Barker lupailee myös, että sarja jatkuu viisiosaiseksi. Siitä innostuneena päätin nyt vihdoin lukea sarjan kaksi ensimmäistä osaa, Abaratin ja Lumon päivät, sodan yöt . Ne ilmestyvät s

Juri Nummelinin toimittama Verenhimo on suomalaisten kirjailijoiden vastaus nykyiselle vampyyribuumille. Sen tarkoituksena on nostaa esiin se vampyyreiden rumempi puoli, joka on nykyään vähemmistönä kirjallisuudessa. Kokoelmassa on 22 novellia, joiden kautta syntyy kattava kuva suomalaisista vampyyritarinoista. Ensimmäiseksi kuitenkin jupinaa esipuheesta: Toisin kuin esipuheesta annetaan ymmärtää, Stephenie Meyerin Twilight -sarja ei tullut ennen L. J. Smithin Vampyyripäiväkirjoja ja Darren Shanin nimeä kantavaa vampyyrisarjaa. Vampyyripäiväkirjat on kirjoitettu jo 1991 ja Darren Shan -sarja vuonna 2000, ja se on suomennettukin jo 2001. Toki kirjat tulivat ainakin Suomessa suosituiksi Twilightin (2005) vanavedessä, mutta esipuheesta saa sen käsityksen, että ne olisi myös kirjoitettu sen jälkeen. Lisäksi haluan korjata, että Yön talo -sarjalla on kaksi kirjoittajaa, eli Kristin Castin kanssa kirjoja kirjoittaa hänen äitinsä P. C. Cast . Enkä minä kutsuisi Charlaine Harrisin Sookie

Ranskalainen Claudie Gallay on ollut mielessäni jo jonkin aikaa, sillä minun on pitkään pitänyt lukea hänen ensimmäinen suomennettu romaaninsa, Tyrskyt . Kirja on vielä lukematta, mutta sen sijaan luin tämän kevään uutuuden, Gallayn toisen suomennetun kirjan, Rakkaus on saari . Rakkaus on saari kertoo ranskalaisesta kaupungista, jossa vietetään teatterifestivaaleja. Yksi kirjan päähenkilöitä on Odon, teatteriohjaaja, jonka entinen rakastettu Mathilde palaa kaupunkiin kuuluisana näyttelijänä. Ihmiskohtalot solmiutuvat yhteen, kun kaupunkiin saapuu myös Marie, jonka kuolleen veljen näytelmää esitetään festivaaleilla. Kuumuus, lakot ja ihmissuhteiden mutkikkuus luovat festivaalille omaa tunnelmaansa. Nautin erittäin paljon Gallayn kielestä, jonka Titia Schuurman on kääntänyt erinomaisesti. Itse asiassa kirjaa lukiessani unohdin lukevani käännöstä, niin onnistuneesti se toimi. Tämä oli siitä harvinainen kirja, että minun oli luettava tätä lyhyissä pätkissä kieltä maistellen. Rakkaus o

Tämä on uusinta eilisillalta, koska Blogger kadotti alkuperäisen tekstin. Gummerus järjesti tänään ensimmäiset Kukanpäivän kutsut, joissa tarjoiltiin makupaloja ensi syksystä ja vähän kesästäkin. Kuulemma syksyn aikataulu on nykyään vähän aikaistunut niin, että osa syksyn kirjoista julkaistaan jo kesällä. Tämä on ollut sekä lukijoiden että kirjanmyyjien toive. Minun mielestäni on vallan mahtavaa, että myös kesällä ilmestyy uutuuksia. Tilaisuus oli oikein mukava, ja sekä kirjaesittelyt että seura olivat hyviä. Ei mitään turhaa pönöttämistä vaan hauskaa seurustelua ja kiinnostavia kirjaesittelyjä. Meistä kirjabloggareista paikalla olivat myös Hanna , Katja ja Jori . Hannalla ja Katjalla oli kamerat mukana, joten sieltä voi käydä tarkistamassa kuvatilannetta. Nyt esitellyistä syksyn kirjoista minua kiinnostavat eniten Tuomas Vimman Raksa , Mike Pohjolan Ihmisen poika , Katja Krekelän Romisko ja Philip Schwarzmannin How to Marry a Finnish Girl . Schwarzmann oli muuten liven

Blogger aiheutti tänään harmaita hiuksia kaikille bloggareille. Oikuttelu alkoi jo eilen, mutta illalla blogi vaikutti toimivan ihan hyvin. Aamulla Bloggeriin ei kuitenkaan päässyt kirjautumaan ja uusin blogimerkintäkin oli kadonnut. Lisäksi Blogger oli jotenkin vaihtanut nimeni marjiksesta Kirjaksi. Todellakin perjantai 13. päivä. Juuri äsken kirjautuminen sentään onnistui, mutta eilen illalla kirjoittamani juttu Gummeruksen Kukanpäivän juhlista on vielä kadoksissa. Blogger lupailee kuitenkin kaivavansa kadonneet jutut esille, joten ehkä se ei ole lopullisesti kadonnut. Syötteen kautta pystyin ainakin lukemaan Hannan jutun samoista kekkereistä, joten eivätköhän ne ole tallella. Olen varovaisen toiveikas.

Olen chilin suhteen ihan vasta-alkaja, sillä olen alkanut käyttää sitä ruoassa toden teolla vasta viime syksynä. Olen toki sitäkin ennen pitänyt tulisista mauista, mutta vasta chilin terveysvaikutuksista luettuani olen ottanut sen ihan päivittäiseen käyttöön. Kun siis huomasin tämän suht tuoreen Michael Harwoodin Pirullisen kuuman chilikirjan , piti reseptejä päästä kokeilemaan. Pirullisen kuuma chilikirja kertoo chilin historiasta, esittelee erilaisia chililaatuja ja antaa sitten reseptejä niiden käyttöön. Olin vähän pettynyt siitä, ettei kirjassa ollut kuin ihan lyhyesti mainittu chilien kasvattaminen, sillä sitä tekisi mieli joskus kokeilla. Kirja on kuitenkin ennen kaikkea ruokakirja, jossa on paljon erilaisia reseptejä chiliruokien valmistamiseen. Varsinkin erilaiset tahnat ja salsat vaikuttavat houkuttelevilta. Niitä on kaiken lisäksi niin helppo tehdä, että uskon reseptien myös pääsevän käyttöön. Ulkoasultaan Pirullisen kuuma chilikirja vie ajatuksen Meksikon suuntaan, m

L. J. Smithin alkuperäinen Vampyyripäiväkirjat -trilogia on nyt julkaistu kokonaan suomeksi. Tuorein sarjan julkaisu on Verivala , joka sekin on julkaistu alkukielellä jo vuonna 1991. Vaikka en pitänytkään sarjan ensimmäisestä osasta, kaksi jälkimmäistä kirjaa nostavat kuitenkin Vampyyripäiväkirjat varsin hyväksi sarjaksi. Verivala jatkaa siis kertomusta Elenasta, joka on rakastunut Stefaniin, vampyyriin. Stefan on vampyyriksi varsin hyvätapainen ja tietysti hyvän näköinen. Elenan ympärillä pyörii myös Stefanin veli, Damon, jonka moraali on aivan toisenlainen. Elenan kotikaupungissa tapahtuu outoja asioita, joista syytetään Stefania, mutta pian selviää, että tapahtumien takan onkin ehkä joku – tai jokin – toinen.  Kuten edellisen kirjan kohdalla totesin, sarja pitää arvioida kokonaisuutena, sillä se on mielestäni oikeastaan vain yksi tarina, joka on jaettu kolmeen osaan. Kaksi ensimmäistä osaa loppuu jonkinlaiseen cliffhangeriin, mutta ne ovat kuitenkin vain osa koko kertomuk

Taisin vahingossa vähän huijata tuossa edellisessä kirjoituksessani, kun väitin, että minulla on poikkeuksellisesti luvussa vain yksi kirja. Olin näköjään ihan unohtanut, että luin myös tätä Jaana Kapari-Jatan Pollomuhku ja Posityyhtynen -kirjaa. Kirja on kulkenut laukussani jonkin aikaa, ja olen lueskellut sitä suurella mielenkiinnolla silloin tällöin. Jaana Kapari-Jatta tuli muutama vuosi sitten tutuksi lähes kaikille kirjoja lukeville suomalaisille, sillä hän suomensi Harry Potter -kirjat. Samalla Kapari-Jatta tuli tehneeksi myös suuren palveluksen kääntäjille, sillä Pottereiden myötä yleisö kiinnostui ihan uudella tavalla kääntämisestä. Pottereiden suomentaja joutuikin aikamoiseen pyöritykseen ja suurten odotusten kohteeksi aina, kun uusi käännettävä kirja julkaistiin. Pollomuhku ja Posityyhtynen on Jaana Kapari-Jatan kirjoittama kirja, jossa hän pohtii (työ)suhdettaan Potter -kirjoihin. Pollomuhku ja Posityyhtynen vastaa moniin Harry Potter -fanien kysymyksiin, mutta kirjassa

Tuntuu siltä, että viime aikoina on ollut koko ajan kiire. Kiire töissä, kiire tehdä kevään opinnot loppuun ja kiire viikonloppuna sinne ja tänne. Kiireessä minun on vaikea lukea. En ole koskaan ollut kovin hyvä lukemaan pienissä pätkissä. Minulle lukeminen on ennemminkin sellaista, että kirjaan saa uppoutua pitkäksi aikaa. Vartin lukutauko saa minut rauhattomaksi. Olen opetellut työmatkalukemisen vasta tässä parin vuoden aikana. Samoin kuin odotushuonelukemisen, jota voi harrastaa odottaessaan vuoroaan vaikka hammaslääkärille. Työmatkani kestää bussilla puolisen tuntia, joten kyllä siinä ehtii jo aika hyvin uppoutua tarinaan. Kun oikein hyvä kirja on käsissä, tekisi kyllä mieli ajaa pysäkin ohi ja jatkaa lukemista. Työpäivän jälkeen on välillä liian vaikea lukea, silloin tulee usein vain tuijotettua tyhjyyteen. Lukurintamalla onkin ollut hiljaista, ja olen nyt lukenut poikkeuksellisesti vain yhtä kirjaa. Se on Claudie Gallayn upea Rakkaus on saari , joka on lukupiirikirjana. En o

Nocturne -kirjoja julkaistaan aina kaksi joka kuukausi, ja huhtikuussa ilmestyi Maggie Shaynen Hämärän muistojen lisäksi tämä Gena Showalterin Manalan valtiaat -sarjan kolmas osa, Nautinnon kirous . Se olikin näistä kahdesta kirjasta paljon enemmän minun makuuni. Nautinnon kirous kertoo kolmannesta jumalten soturista, joka sai Pandoran lippaan avaamisen takia sisälleen demonin. Tällä kertaa tutustutaan Reyesiin, joka kantaa kivun demonia. Demoni saa nautintoa ainoastaan kivusta, minkä takia Reyes satuttaa itseään säännöllisesti ja elää yksinäisyydessä. Jo aikaisemmissakin kirjoissa vilahtanut nuori nainen, Danika, on kuitenkin muuttunut soturille lähes pakkomielteeksi. Kun Danika on vaarassa, Reyesin on autettava naista. Kirjan päähenkilöistä oli aika helppo pitää, sillä esimerkiksi Danika on ollut näistä sotureihin rakastuneista naisista ehkä kaikkein samaistuttavin. Vaikka Nautinnon kirouksessakin taisteltiin omia tunteita vastaan, oli siihen kuitenkin selkeä syy. Reyes on n