Siirry pääsisältöön

Jouni Laaksonen: Retkeilijän kansallispuistot

Nyt kun lumet alkavat vihdoin sulaa, on hyvä aika suunnitella kesän retkiä ja matkoja. Suomi on siitä ihanteellinen maa, että ei tarvitse kotoa kauhean kauas lähteä, kun on jo keskellä upeaa kansallispuistoa. Nyt kansallispuistoihin voi tutustua myös Jouni Laaksosen tavallisen retkeilijän näkökulmasta kirjoitetun Retkeilijän kansallispuistot -kirjan avulla.

Tänä keväänä ilmestynyt Retkeilijän kansallispuistot esittelee Suomen ympäri maata sijaitsevat 35 kansallispuistoa. Minua ilahduttaa varsinkin se, että Etelä- ja Keski-Suomen kansallispuistot ovat kattavasti mukana. Harvoin täältä etelästä tulee kuitenkaan kauhean pitkälle lähdettyä, joten on hyvä huomata, miten paljon kansallispuistoja on täälläkin suunnalla.

Retkeilijän kansallispuistoissa Suomi on lohkottu muutamiin maantieteellisiin osiin, joiden kansallispuistot esitellään ryhmänä. Kaipasin tähän jotain hieman selkeämpää logiikkaa, mutta rehellisyyden nimessä on sanottava, etten sellaista keksinyt kyllä itsekään. Jos suunnittelee matkaa vaikka Itä-Suomeen ja haluaa käydä jossakin kansallispuistossa, voi lukea läpi joko koko alueen kansallispuistojen esittelyt tai tutkia ensin kirjan ensimmäisillä sivuilla olevaa karttaa. Sen jälkeen lupaavan puiston voi etsiä vaikka sisällysluettelosta.

Kansallispuistojen esittelyt on huolella tehty. Niistä näkee, ettei tietoa ole kerätty vain netistä ja kirjoista, vaan Laaksonen on todella käynyt tutustumassa puistoihin paikan päällä. Retkeilijän kansallispuistot esittelee ensin jokaisen alueen luontoa ja kulttuurihistoriaa ja antaa sitten seikkaperäisiä ohjeita paikalle saapumisesta aina erilaisiin reitteihin ja retkiin asti. Lisäksi esittelyn lopussa on vielä kerrottu, mistä voi etsiä lisätietoja alueesta. Kuvat ja kartat auttavat hahmottamaan kansallispuistoja hyvinkin konkreettisesti. Kirjassa on esitelty laajasti mahdollisuuksia sekä lyhyisiin päiväretkiin että pitkiin vaelluksiin.

Retkeilijän kansallispuistot sopii myös nojatuolimatkailuun, vaikka ei muuten retkeilyä harrastaisikaan. Kauniit kuvat ja kiehtovat paikat pistävät mielikuvituksen juoksemaan. Millainen paikka on Joutenjärvi tai Pahapuron lenkki? Mistä on saanut nimensä Spitaalijärvi? Kirjan lukeminen voi siis johtaa retkeilykuumeeseen. Ainoa miinus kirjassa on se, ettei siinä ole hakusanaluetteloa. Jos joku nyt haluasi tietää, missä sijaitsee tuo mainittu Pahapuron lenkki, ei se onnistuisi muuten kuin kirjaa selailemalla. Retkeilijän kansallispuistot on joka tapauksessa inspiroiva ja taidolla tehty opas Suomen kansallispuistoihin.

Lukunäyte sivulta 32:
Korteniemen tila on itsessään kesäisen päiväretken arvoinen kohde. Siellä voi tutustua tilan vanhaan rakennuskantaan, kuunnella oppaan tarinointia entisajan elämästä ja päärakennuksen esineistä, pyörittää tahkoa, ruokia kanoja – ja käydä Liesjärven hiekkarannan nuotiopaikalla syömässä eväitä ja uimassa.

Lisäksi Korteniemestä lähtee kolme erilaista rengasreittiä, joista voi muokata mieleisensä mittaisen patikkalenkin. Lyhin kierros on Sammalmetsän luontopolku, joka kiertää Ahonnokan sammaleisessa aarnimetsässä.

Retkeilijän kansallispuistot Adlibriksessa ja Otavan sivuilla.

Laaksonen, Jouni: Retkeilijän kansallispuistot. Otava, 2011.

Kommentit

  1. Joku juuri jutteli retkeilyasioista ja sanoi, ettei esim. kansallispuistojen kohdalla ole usein kerrottu, sopiiko paikka esim. liikuntaesteisille. Oliko erityisryhmät huomioitu tässä kirjassa?

    Kivan kuuloinen kirja kyllä, oikea jokaisen (reippaan) kodin opas!

    VastaaPoista
  2. Kirjassa on aika hyvin kerrottu polkujen vaikeusasteesta, eli ovatko ne helppoja vai haastavia. Liikuntaesteisille sopivia polkuja ei ole varsinaisesti erikseen mainittu, mutta on kyllä kerrottu, jos reitti on leveä ja tasoitettu. Ja muutamassa ainakin oli maininta, että sopii lastenvaunujen kanssa kuljettavaksi. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti