Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2010.

Avaimen kirjasyksyä katsomassa

Helsingin Sanomien verkkosivuilla oli tänään juttua siitä, miten paljon bloggarit ansaitsevat blogeillaan. Minä en ole saanut tähän asti bloggaamisesta muuta hyötyä kuin kirjoittamisen ja kommenttien saamisen ilon. Mutta sehän tässä kuitenkin on ollutkin pääosassa.

Eilen sain kuitenkin ensimmäisen kerran myös muuta hyötyä blogistani, sillä minut kutsuttiin Avaimen syyskauden avajaisiin. Avajaisten pääteema oli Rebecca Stottin vierailu Suomessa ja hänen uutuuskirjansa, Korallivaras, julkaisu. Teeman mukaan avajaiset järjestettiin Yliopistomuseo Arppeanumin Mineraalisalissa, jossa saattoi samalla ihmetellä mammutin hampaita ja kaiken maailman kiviä. Paikka oli todella mahtava – tuntui kuin olisi astunut ajassa taaksepäin. Kivimuseoon pitää kyllä mennä käymään vielä uudestaankin.

Korallivarkaan lisäksi muutamat muut Avaimen uutuuskirjat pääsivät esille ja paikalla oli sekä Avaimen henkilökuntaa että kirjailijoita. Myös Jani SaxellinUnenpäästäjä Florian kuulosti mielenkiintoiselta luettav…

Andrus Kivirähk: Riihiukko

Kyselin alkukesästä vinkkejä virolaiseen kirjallisuuteen ja sainkin niitä aika mukavasti. Yksi suositeltu kirjailija oli Andrus Kivirähk, jonka kirjoja löytyi ihan lähikirjastostanikin. Riihiukko lähti siis mukaan kirjastosta sen enempää miettimättä, enkä tainnut edes takakantta lukea. Ja voi, miten hauskaksi kirja paljastui! Muutamia kertoja jopa vähän hörähtelin, ja se on sentään aika harvinaista. On mahtavaa, kun välillä löytää tällaisia täysosumia ihan suunnittelematta.

Riihiukko kertoo virolaisesta kylästä, jonka asukkaat elävät varastellen toisiltaan sekä ruokaa että tavaroita. Varastelussa ihmisiä auttavat yliluonnolliset olennot ja monenlaiset taiat. Lähitienoot ovat täynnä myyttisiä olentoja ja tauteja, jotka yrittävät päästä ihmisiin käsiksi. Onneksi kyläläiset ovat todella ovelia ja huijaavat toistensa lisäksi kaikkea, mikä liikkuu. Suurimpien huijausten ja varastelun kohteeksi joutuu rikas kartanonväki – ja tietysti tyhmä paholainen. Niin, vertauskuvia ei ta…

Missä kirjabloggari surffaa?

Minua kiinnostaisi tietää, mitä kirjallisuuslehtiä tai -sivustoja kirjanystävät ja kirjabloggarit seuraavat, jos kirjallisuusblogeja ei lasketa mukaan.

Itse en kauheasti jaksa lukea kirjallisuuslehtiä vaan luen mieluummin nettisivuja. Seuraan yleensä Helsingin Sanomien kirja-arvosteluja, mutta vain netistä, vaikka meille tulee kyllä painettukin lehti. En jaksa aamuisin lukea sitä kuitenkaan. Joskus palaan lehteen vielä illalla, jos siellä on jotain kiinnostavaa kirjoihin liittyvää asiaa.

Kiiltomadon arvostelut ovat myös mielenkiintoisia. Tosin en tahdo lukea niitä kovin huolellisesti, koska en halua mitään tarkkaa mielikuvaa kirjasta mieleeni ennen mahdollista lukemista. Samoista paikoista saan myös vinkkejä uutuuskirjoista.

Fantasia- tai tieteiskirjojen uutuudet katson Risingshadow-sivustolta, jonka keskustelupalstaa seuraan myös satunnaisesti. En ole oikein löytänyt mitään kovin kivaa kirjallisuuteen painottuvaa keskustelufoorumia, sillä keskustelu niissä tuntuu menevän helpo…

Howard Waldrop: Vain vanhat luut

Olen lukenut Howard WaldropinVain vanhat luut joskus nuorena ja sen tarina jäi silloin mietityttämään minua. Kirjan nimi kuitenkin unohtui, enkä muistanut tarinastakaan kuin jotain epämääräistä. Oikea kirja löytyi vasta, kun ymmärsin kysyä apua Risingshadow-nettisivun keskustelupalstan Kirja kateissa -ketjusta.

Kirja kertoo ryhmästä, joka palaa tulevaisuudesta estämään kolmannen maailmansodan, joka on tuhonnut maailman lähes kokonaan. Jokin siirtymisessä menee kuitenkin pieleen ja kirjan päähenkilö, Madison Yazoo Leake, joutuu erilleen muusta ryhmästä. Myöhemmin paljastuu, että Leake on joutunut rinnakkaistodellisuuteen. Pääryhmä puolestaan pääsee perille oikeaan paikkaan, mutta paljon pidemmälle menneisyyteen kuin oli tarkoitus. Teollistuneen yhteiskunnan sijaan he tapaavat intiaaneja, jotka alkavat pian ryhmän tulon jälkeen sairastua.

Päähenkilön ja muun ryhmän tarinan lisäksi kirjassa on kolmas taso. Se kertoo arkeologeista, jotka tekevät merkillisiä löytöjä 1930-l…

Syksyn kirjoja

Helsingin Sanomat julkaisi tänään listan syksyn kaunokirjallisuudesta. Tässä pikaisella luvulla minua eniten kiinnostaneet kirjat sekä itselleni muistutukseksi että muiden ihmeteltäväksi.

Matti Larjavaara: Ketunmorsian
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät
Margaret Atwood: Herran tarhurit
Jane Austen ja Seth Grahame-Smith: Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit
Hal Duncan: Muste. Kaikkeuden kirja II
Dmitri Gluhovski: Metro 2033
John Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään
Dieter Wellershoff: Seireeni & Kaskaan huuto

Myös ennen näitä syksyn kirjoja on tulossa/tullut muutamia kiinnostavia kirjoja.

Ursula K. Le Guin: Rocannonin maailma
Patrick Rothfuss: Tuulen nimi

Mitä lukemista sinä löysit syksyn kirjoista? Onko joku blogin lukijoista lukenut näitä edellä mainittuja ennen suomentamista? Ainakin tuo Jane Austenin mukaelma on ollut esillä paljon myös suomalaisissa blogeissa. On siis ainakin yksi hyvä syy odottaa syksyä.

Jean Echenoz: Pitkä juoksu

Luin Jean EchenozinPitkä juoksu -kirjan ihan vahingossa. En jaksanut keskittyä reissussa omaan kirjaani, joten lainasin avomiehelläni luvussa olleen kirjan. Tosin olin kyllä itse suositellut sitä hänelle lukemieni ja kuulemieni arvioiden perusteella.

Pitkä juoksu kertoo tšekkiläisen juoksijalegendan Emil Žátopekin elämästä ja samalla paljon muustakin kuin urheilusta. Se on kurkistus kommunismiin, jossa puoluejohto määrää, mihin kilpailuihin urheilija osallistuu ja mitä hän vastaa haastatteluihin.

Jean Echenozin kerrontaa on mukava lukea, sillä se kulkee kepeästi. Välillä kertoja rikkoo tarinan pintaa ja kommentoi suoraan lukijalle. Siitä löytyy esimerkki Helsingin Sanomien arvostelusta. Vaikka ei normaalisti urheilukirjoista pitäisikään, voi tämän huoletta lukea. Kirja on kaiken lisäksi todella nopealukuinen, joten se menee nopeana kirjavälipalana.

Kirja on hyvä muistutus siitä, miten sankareita luodaan ja tuhotaan – ja miten ihminen on aika voimaton yhteiskunnallisten aatteiden aall…

Kirjat kiertoon

Jos pääkaupunkilaisilla lojuu nurkissa kirjoja, joita ei enää itse tarvitse, voi ne antaa nyt Käpylän asukaskirjaston käyttöön. Kirjasto aukeaa elokuun puolivälissä ja se toimii täysin lahjoitus- ja poistokirjojen varassa. Lisää tietoa Helsingin Uutisten sivuilla. Mahtava juttu!

Huolestuttavaa hidastumista

Tutkailin hieman lukemieni kirjojen määrää tänä vuonna. Huomasin, että viime vuoden kirjasaldon ylittääkseni minun pitää lukea vuoden loppuun mennessä vielä yli 20 kirjaa.

Tämän vuoden lukutahti alkoi reippaana, mutta nyt on pientä hidastumista huomattavissa. Enkä edes ole lukenut mitenkään kovin pitkiä ja hitaita kirjoja. 20 kirjaa kuulostaa paljolta, mutta ei se oikeasti niin paljoa ole. Luku näyttää ihan erilaiselta kun ajattelee, että pitää lukea vähän yli kirja viikossa. Ei kuulosta pahalta – mutta totuus on, etten ole pariin viikkoon lukenut juuri yhtään. Pitää ottaa siis itseä niskasta kiinni.

Grazia Deledda: Pako Egyptiin

Maailmassa on paljon kirjoja ja kirjailijoita, joista ei tiedä mitään. Minulle yksi tällainen kirjailija oli Grazia Deledda, sardinialainen Nobel-palkittu naiskirjailija. Hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1926. Deledda taitaa olla Suomessa lähes unohdettu, sillä pääkaupunkiseudun kirjastoista hänen kirjojaan kyllä löytyi, tosin suomennoksia oli vain yksi tai kaksi kappaletta kutakin kirjaa ja nekin Pasilan kirjavarastossa.


Olin varannut Sardiniaan mukaan kaksi Deleddan kirjaa, mutta päädyin lukemaan niistä vain toisen, Pako Egyptiin. Se kertoo vanhasta opettajasta, joka muuttaa poikansa luokse rannikolle ja tutustuu tämän perheeseen. Perhe ei olekaan niin onnellinen kuin aluksi näyttää ja opettaja joutuu tekemään tärkeitä päätöksiä perheen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Samalla opettaja käy läpi menneisyyttään ja tekemiänsä ratkaisuja. Hän katuu monia päätöksiään ja lopulta tarttuu mahdollisuuteen aloittaa asiat alusta ja tällä kertaa paremmin.


Kirja muistuttaa m…

Giorgio Todde: Donna Milenan kuolema

Giorgio Todden Donna Milenan kuolema päätyi luettavakseni siksi, että sen on kirjoittanut sardinialainen kirjailija. Kesälomamatka suuntautui Sardiniaan, joten paikallista kirjallisuutta oli saatava mukaan. Luin kirjan takakansitekstin todella huolimattomasti, joten odotin tyypillistä rikosromaania, jota ratkotaan lääketieteellisin keinoin. Yllätykseni oli siis suuri, kun tajusin kirjan sijoittuvan 1800-luvun lopulle ja olevan jotain muutakin kuin tyypillinen rikoskirja.

Kirja kertoo pienestä sardinialaisesta kylästä, joka joutuu myllerrykseen, kun vanha leskirouva Milena Arras yllättäen kuolee. Kuolemaa tutkiva lääkäri huomaa pian, että kyse ei olekaan luonnollisesta kuolemasta, vaan nainen on myrkytetty ovelasti. Donna Milenan kuolema ei jää ainoaksi, vaan pian kuolemia tulee lisää. Yhteistä tekijää kuolemille ei kuitenkaan tunnu löytyvän.

Juoni kuulostaa ehkä tavalliselta, mutta kirjaan on upotettu sen lisäksi kummallisia ihmisiä, pysähtyneitä hetkiä, ironiaa, hassun koukeroista ki…

Pino Vaskirjoja

Ei ehkä ole viisasta ostella kauheasti kirjoja nyt, kun juuri on saanut mahdutettua kaikki lattialla lojuneet kirjat hyllyyn. Mutta eihän sitä itselleen mitään voi. Kuin luin, että Vaskikirjat on lopettamassa toimintaansa, päätin äkkiä hankkia omaksi muutamat sellaiset kirjat, joihin olen aiemmin tutustunut vain kirjaston kautta. Ja tulihan siinä samalla ostettua vähän muutakin.

Ja kyllä, tämä on mainos. Tosin ei maksettu sellainen, vaan minua oikeasti harmittaa, että pienkustantamoilla on niin tiukkaa. Pienkustantamoiden valikoimaan voi muuten tutustua Kirjapuodissa, joka on Suomen pienkustantajien verkkomyymälä.

John Masefield: Keskiyön kansaa

John Masefieldin kirja Keskiyön kansaa on tarina merirosvoista, seikkailuista, noidista ja puhuvista eläimistä.  Se on yksi lapsuudensuosikeistani, jota olen lukenut aina uudelleen. Valitsin sen jälleen yhdeksi kesäkirjoistani, koska kesä ja vanhat kirjasuosikit kuuluvat ehdottomasti yhteen.

Kirja kertoo nuoresta Kai Harkerista ja hänen isoisänsä isän, kapteeni Harkerin, hukkaamasta aarteesta. Aarre ei kuulunut isoisälle, vaan hän yritti pelastaa erään länsi-intialaisen kirkon aarteen ryöstäjiltä. Aarre kuitenkin katosi, kun kapteeni Harkerin laivan miehistö kääntyi häntä vastaan. Monet ihmiset uskoivat, että kapteeni itse varasti ja piilotti aarteen, ja suvun mailla pyörii monenmoisia aarteenetsijöitä.

Kai päättää ryhtyä selvittämään aarteen kohtaloa ja siinä häntä auttaa muun muassa ovela kissa, kettu ja suuri joukko vanhoja leluja. Ongelmia etsinnöissä aiheuttavat noitajoukko ja kotiopettajatar, joka on kovin hankala. Mukaan seikkailuun tulee myös joukko lähistön eläimiä ja jopa it…

Pikainen mainos Facebookkaajille

Gummerrus mainostaa jakavansa 500 John Ajvide Lindqvistin Ystävät hämärän jälkeen -pokkaria ilmaiseksi Facebookissa. Tarvitsee vain tykätä sivustosta John Ajvide Lindqvist Suomi ja laittaa sivulla olevan linkin kautta osoitetiedot Gummerukselle. Ainakin äsken sivulla oli alle 150 tykkääjää, joten vielä ehtii tilata kirjan.

M.G. Soikkeli: Kuninkaantekijät

Kuninkaantekijät on hieno suomalainen fantasiakirja. Kirjoittaja, Markku Soikkeli, on kirjallisuudentutkija, joka on kirjoittanut tietokirjallisuuden lisäksi myös fantasia- ja tieteisnovelleja. Tämä kirja osoittaa, että Soikkelilla on myös pitkien fantasiatarinoiden taito hyppysissään.

Kirja kertoo Imantista, köyhästä naisesta, joka yrittää jumalansa johdatuksen avulla saavuttaa itselleen ja pojalleen paremman elämän. Imanti pääseekin oveluutensa ja jopa kovuutensa takia nousemaan lähelle vallanpitäjiä ja aatelisia. Nainen tarttuu kaikkiin tilaisuuksiin, joiden avulla on mahdollista hivuttaa poikaa hiukan parempaan asemaan ja onnistuukin tavoitteissaan yllättävän hyvin.

Kuninkaantekijät poikkeaa positiivisella tavalla fantasiakirjojen perinteestä, vaikka toki siinä on mukana myös monia genrelle tyypillisiä piirteitä. Minua ilahdutti erityisesti taitava sanankäyttö ja kirjan naisnäkökulma, jotka eivät ole liian yleistä fantasiatarinoissa. Soikkeli osoittaa, että suomi on loistava kieli …