Siirry pääsisältöön

Charlaine Harris: Dead in the Family


Dead in the Family on Charlaine Harrisin uusin Sookie Stackhousesta kertova kirja. Se on jo yhdestoista The Southern Vampire Mysteries -sarjan kirjoista, jos mukaan lasketaan novellikokoelmakin. Edellinen kirja, Dead and Gone, päättyi verilöylyyn, jossa Sookieta kidutettiin ja muutamia kirjojen hahmoja kuoli tai haavoittui pahasti.

Dead in the Family alkaa siis ahdistavissa tunnelmissa. Sookie on toki ennenkin loukaantunut tappeluissa, mutta tällä kertaa haavat menevät paljon pintaa syvemmälle. Vaikka Sookie paranee vampyyriveren ansiosta fyysisesti, hänen henkinen toipumisensa on hidasta. Myös syyllisyys muiden kuolemista vainoaa ja Sookie joutuu miettimään omaa tulevaisuuttaan ja rooliaan läheistensä elämässä. Hänen ympärillään ihmisten parisuhteet syvenevät ja ystävät saavat lapsia.

Tällä kertaa kirjassa ei ole ratkaistavana suurta mysteeriä, kuten monissa edellisissä, vaan muutamia pienempiä ongelmia. Paraneminen ja kasvaminen ovat kirjan kantavia teemoja. Vanhemmuus ja sukusiteet sekä ihmisten että vampyyrien välillä nousevat myös esille. Kirja on mielestäni sävyltään synkempi ja pohdiskelevampi kuin edelliset.

Ensimmäinen luku kirjasta löytyy pdf-tiedostona täältä (www.charlaineharris.com)

Harris, Charlaine: Dead in the Family. Ace Books, 2010.



Lopuksi hiukan hehkutusta, sillä True Bloodin kolmas tuotantokausi alkaa Canal+:lla 25.8. Trailerin voi katsoa Canal+:n sivuilta. Jei!

Kommentit

  1. Onkos tää se sarja missä Peter Franzenilla oli pieni rooli ja oli vähällä ettei saanut isompaa. (Luin jostain, mutta en muista mistä)

    VastaaPoista
  2. Jeps, just se sarja. Ei sitä oikein meinannut tunnistaa, kun se oli siinä ihan verinen ja likainen ja puhui jotain vanhaa ruotsia ne muutamat repliikit, jotka sillä oli. :D En ollut kuullutkaan, että se oli ehdolla johonkin isompaankin rooliin.

    VastaaPoista
  3. Itse olen lukenut kaksi ensimmäistä kirjaa, muutama lisää odottaa hyllyssä (edellinen amazon-paketti oli valtaisa ja sen lukeminen yhä kesken...). Minäkin olen näistä kovasti tykännyt, samoin kuin sarjasta. Jostain syystä jo ekalla tuotantokaudella tuli itselleni joku keskeytys sarjan katsomiseen, ja tahtiin ei ole päästy oikein vieläkään :(.

    VastaaPoista
  4. Hei Tessa! :) Itseäni hämmensi sarjassa aluksi se, että se oli niin erilainen kuin kirjat. Mutta sitten ymmärsin, että niitä täytyy pitää ihan erillisinä ja erilaisina tarinoina. Toivon kuitenkin, ettei sarja lähde ihan eri suuntaan kuin kirjat, sillä pari suosikkikäännettäni on vasta tulossa. :D

    VastaaPoista
  5. Pitääpäs tulla kommentoimaan, että olen samaa mieltä synkistymisestä. Sookie tuntuu tässä kirjassa jopa... vanhemmalta? ;-)

    VastaaPoista
  6. Ehkä ainakin vähän vastuullisemmalta :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti