Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2009.

Lukuhaaste

Tämän haasteen sain Inalta Inahduksia-blogista. Eivät nämä vastaukset kyllä paljasta minusta mitään erityisen jännittävää.

1. Mikä kirja itketti?
Minua itkettää helposti kirjoja lukiessa, jos vain on tarpeeksi liikuttava kohta. Viime kerrasta taitaa kyllä olla aikaa, koska viimeksi luetuista kirjoista ei tule mieleen mitään tiettyä. Vakioitkut saan kuitenkin vaikka Taru sormusten herrasta -kirjan lopusta.

2. Mikä nauratti?
Usein hymähdyttää tai naurahduttaa, mutta kovin usein ei varsinaisesti naurata. Anna-Leena Härkösen Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia nauratti oikeasti.

3. Mikä oksetti?
Jotkut todella tarkkaan selitetyt veriteot oksettavat, esim. teininä luettu Amerikan psyko.

4. Mihin henkilöhahmoon samaistuit?
On kauheaa, jos kirjassa ei ole yhtään hahmoa, johon voisi samaistua. Erittäin värähdyttävää oli lukea nuorempana Maarit Verrosen Pimeästä maasta, jonka päähenkilöön samaistuin voimakkaasti. En ole uskaltanut lukea kirjaa uudestaan, koska pelkään ettei se olekaan niin hyvä…

Luetko kirjoja uudelleen (ja uudelleen)?

Nuorempana luin monia kirjoja moneen kertaan. Minulla oli esimerkiksi tapana lukea Taru sormusten herrasta joka vuosi heti kesäloman alkuun. Olen luullut, että vielä nykyäänkin lukisin kirjoja uudelleen ja vielä aika useinkin. Se ei kuitenkaan näytä pitävän paikkaansa. Olen luetteloinut lukemiani kirjoja reilun kolmen vuoden ajan ja toistaiseksi näyttää siltä, että sinä aikana olen lukenut vain ihan muutaman kirjan kahteen kertaan. Suurin osa näistäkin on tenttikirjoja kursseista, jotka jäivät ensimmäisellä kerralla jostain syystä (laiskuudesta) suorittamatta.

Vanhojen tuttujen kirjojen lukemisessa on omat hyvät puolensa. Tietyt vuodenajat ja fiilikset vaativat omanlaisia kirjoja. Joskus on helpompaa lukea kirja, josta jo tietää, mitä se pitää sisällään. Uuden kirjan lukeminen on kuitenkin aika riskialtista puuhaa – koskaan ei voi olla ihan varman, mitä saa. Vaikka lukisi monia arvosteluja, voi oma lukukokemus poiketa arvosteluista ja ystävienkin suositteluista täysin. Toisaalta se juu…

Marraskuinen kirjamieli

Liekö syytä marraskuussa, mutta minun on tällä hetkellä todella vaikeaa löytää kirjaa, joka veisi täysin mukaansa. Minulla on harvinaisen paljon kirjoja kesken - kaikista olen lukenut vain alun. Tarkoitukseni on kyllä lukea ne loppuun, mutta tällä hetkellä mikään kirjoista ei houkuttele. Epäilen, etten olisi saanut luettua loppuun myöskään edellisen kirjoituksen Herta Mülleriä, ellei olisi tullut kiire palauttaa sitä kirjastoon.

Viime päivinä olen lukenut paljon kehuja Leena Parkkisen Sinun jälkeesi Max -kirjasta. Päätinkin tilata sen itselleni ja nyt odottelen pakettia saapuvaksi. Samassa paketissa on tulossa myös Finlandia junior -ehdokas, Siiri Enorannan Omenmean vallanhaltija ja pari Marjatta Kurenniemen lastenkirjaa. Erittäin houkutteleva lähetys siis! Toivottavasti kirjat lunastavat odotukseni.

Otan mielelläni vastaan myös vinkkejä kirjoista, joihin voisi uppoutua ja joista jäisi vielä mahdollisesti hyvä mielikin. Millä kirjalla sinä karkotat marraskuun?

Herta Müller: Ihminen on iso fasaani

Herta Müller oli minulle täysin tuntematon kirjailija ennen kuin hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Päätin kuitenkin kokeilla jotain hänen kirjaansa ja varasin kirjastosta Ihminen on iso fasaani -kirjan ihan vain nimen perusteella. Ajattelin, että kirja, jolla on noin hassu nimi, ei voi olla ainakaan mitäänsanomaton.

Kirja kertoo pienen romanialaisen saksalaiskylän ihmisistä ja siitä, miten he haluavat lähteä pois kylästä. Passien saanti ei ole helppoa, käytännössä sellaisen saa vain papin sängyn kautta. Jos oma vaimo on liian ruma ja vanha siihen hommaan, pitää laittaa tytär asialle. Kirja koostuu lyhyistä kappaleista, jotka harppovat historian ja nykyhetken välillä.

En oikein lämmennyt kirjalle, sillä aihe oli raskas ja tunnelma kovin toivoton. Müller onnistuu kyllä hienosti kuvaamaan kylän pysähtynyttä tilaa ja ihmisten ahdinkoa maassa, jossa omenapuu syö itse omat hedelmänsä ja lapset opetetaan koulussa rakastamaan maan äitiä ja isää, Ceausescuja. Myös kirjan kieli vaati totu…

Kirjahaasteita

Olen huomannut, että monessa blogissa on käynnissä jokin kirjahaaste. Joku lukee läpi Tammen keltaista kirjastoa tai Nobel-voittajia. Joissain blogeissa käydään maailmanvalloitusta kirjojen avulla: luetaan kirja jokaisesta maasta.

Olen itsekin miettinyt, että kirjahaaste voisi olla hauska ja sivistävä. Haasteiden avulla tulisi varmasti luettua myös sellaisia kirjoja, joihin ei ehkä muuten tarttuisi. Mutta en vain tiedä, millaiseen haasteeseen ryhtyisin. Ehkä pitäisi yrittää lukea oma kirjasto läpi vaikka aakkosten mukaan. Välillä nolottaa, kun kirjastoon on päätynyt niin paljon lukemattomia kirjoja.

Onko sinulla jokin kirjahaaste? Oletko löytänyt sen kautta uusia suosikkeja? Mikä on hauskin haaste, josta olet kuullut?

Keittokirjavimma

Minua vaivaa jälleen keittokirjavimma. Selaan keittokirjoja, järjestelen niitä ja suunnittelen kaikenlaisia ruokia, joita haluaisin valmistaa. Totuus on kuitenkin se, että teen aika harvoin ruokaa, ja valitettavasti silloinkin useimmiten tuttuja ruokia. Tämä ei kuitenkaan ole suhteessa keittokirjojen määrään. Niitä minulla on paljon.

Suurin osa keittokirjoistani on hankittu jo useita vuosia sitten. Minulla oli parikymppisenä pakkomielle ostaa koko ajan lisää keittokirjoja. Silloin en myöskään erityisemmin valikoinut kirjoja, vaan ostin kaikenlaista, jos halvalla sai. Senpä vuoksi minulla on mm. kirja Parhaat lihamurekkeet, vaikken ole koskaan mureketta edes suunnitellut tekeväni. Tein silloin kyllä myös paljon hyviäkin löytöjä.

Nykyään valikoin ostamani keittokirjat aika huolella. Yleensä kirja kiinnostaa minua, jos siinä on selkeä teema. Teema saa mennä vähän yli keittokirja-aiheenkin, sillä minusta on hauska lukea reseptien ohella esimerkiksi vaikka jonkun maan tavoista ja kulttuurist…

Pekka Vartiainen: Länsimaisen kirjallisuuden historia

Olen jo muutamassa aiemmassa kirjoituksessani maininnut Pekka Vartiaisen Länsimaisen kirjallisuuden historian, mutta vasta nyt minulla on ollut aikaa tutustua siihen kunnolla. Olen lukenut kirjaa nyt parisataa sivua ja olen vakuuttunut: teksti on hyvin kirjoitettu ja asiat on jaettu selkeisiin kokonaisuuksiin.

Kauden tärkeimmät kirjailijat ja tyylit on esitelty omissa kappaleissaan, kun taas muut on mainittu vain yleisemmin. Tämä helpottaa myös lukemista - jos lukee kirjaa vain omaksi huvikseen, voi syventyä pääasioihin ja lukaista muut asiat nopeasti läpi. Kirjassa on myös lyhyesti selitetty historiaa ja kulttuurin muutoksia, jotka vaikuttivat kirjallisuuden kehitykseen.

Kirjasta oli minulle apua myös lukiessani antiikin kirjallisuuden tenttiin. Vaikka olinkin tehnyt kiltisti muistiinpanoja luennoilla, jotkin asiat olivat jääneet hämäriksi. Voin siis lämpimästi suositella kirjaa opiskelijoille. Ja se sopii erittäin hyvin muillekin, sillä kirja on myös helppolukuinen.

Lukunäyte sivul…