perjantai 9. lokakuuta 2009

Neil Gaiman: Neverwhere – maanalainen Lontoo


Neil Gaiman on ollut yksi suosikkikirjailijoitani, jonka tuotantoon olen kuitenkin tutustunut hyvin puutteellisesti. Suurin ongelma on se, että Gaiman kirjoittaa sarjakuvia ja minä puolestani vierastan niitä. Pitäisi varmaan päästä siitä yli.

Neverwhere – maanalainen Lontoo oli pitkään yksi parhaista lukemistani kirjoista. Jossain mielessä täytyy kyllä todeta, että aika kultaa muistot, eikä kirja ollut ihan niin hyvä kuin muistin. Se teki minuun kuitenkin silloin ilmestyessään niin suuren vaikutuksen, että ihan objektiiviseksi on vaikea alkaa.

Kirjan päähenkilö on vätysmäinen Richard Mayhew, joka elää näennäisen täydellistä elämää Lontoossa. Richardin elämä mullistuu, kun hän yhtäkkiä saa selville, että Lontoon alla, ja osittain päällekkäin sen kanssa, on toisenlainen todellisuus, jonka asukkaina on maailman raoista sinne pudonnutta väkeä, hirviöitä ja enkelikin. Yläpuolisen Lontoon asukkaat eivät näe alapuolen väkeä, vaikka sitä kulkee heidän kanssaan muun muassa samoissa maanalaisissa.

Gaiman sitoo tapahtumat hyvin yhteen käyttämällä todellisia paikkoja ja rakennuksia kirjan solmukohtina. Kirjan ongelma on mielestäni henkilöissä. Päähenkilöön on vaikea samaistua, koska hän on niin ärsyttävän vetelä ja tahdoton. Kiinnostavimmaksi hahmoksi nousevat ehkä kaikessa iljettävyydessään huvittavat palkkamurhaajat Croup ja Vandemar.

Lukunäyte sivuilta 128–129:
Juna hidasti vauhtia ja pysähtyi. Vaunu, jonka kohdalla Richard seisoi, oli typötyhjä: valot eivät palaneet ja se oli autio ja tyhjä ja pimeä. Junan toiset ovet sihahtivat auki. Matkustajat kulkivat sisään ja ulos. Pimennetyn vaunun ovet pysyivät kiinni.

Markiisi rummutti nyrkillään oveen monimutkaisen rytmin. Mitään ei tapahtunut. Richard alkoi juuri ihmetellä, lähtisikö juna liikkeelle ilman heitä, kun vaunujen ovi avattiin sisältä päin. Ovi raottui viidentoista sentin verran ja iäkkäät kasvot kurkistivat ulos.

"Kuka kolkuttaa?" Mies kysyi.

Richard näki aukon lävitse, että vaunun sisällä paloi tulia, erottui ihmisiä ja savua. Ovilasin lävitse ei kuitenkaan näkynyt muuta kuin tyhjä vaunu.

"Lady Door ja hänen seurueensa", markiisi lausui sujuvasti.

Ovi avautui kokonaan ja he olivat Jaarlinhovissa.

Neil Gaiman: Neverwhere – maanalainen Lontoo (Neverwhere). Suomentanut Mika Kivimäki. Otava, 1998.

6 kommenttia:

  1. Totta, Gaiman kirjoittaa erinomaisesti. Luit näköjään suomennoksen; yleensä Gaimania kääntäessä kolmannes kielen värikkyydestä ja koukuista jää väistämättäkin pois, mutta hyvä että tämä käännös on onnistunut. Ja mitä tulee sarhakuvamuotoon... en tunne genreä läheskään niin hyvin että pystyisin tekemään edes välttävän arvion kuvituksesta, mutta kyllä teksteistä pystyy hyvin nauttimaan niinkin. Tämä saattaa nyt onnistua yhtä hyvin kuin yritys myydä mulle romanttista kirjallisuutta "ihan hyvänä" kirjallisuutena, mutta sanon sen silti: kannattaa sitä kokeilla ja jos Gaimanistä pitää muutenkin, se nostaa ainakin pitämisen/sietämisen todennäköisyyksiä jos ei muuta. ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista Hreathemus!
    Muutamissa kohdissa minulle jäi sellainen olo, että suomeksi lukeminen ei ehkä toimi. Hyvänä esimerkkinä on tuo lukunäyte, jossa porukat menevät Jaarlinhoviin, joka siis on Earl's Courtin juna. Kyllähän sen ymmärtää, mutta jää siitä jotain uupumaan.

    Ajatelin ottaa itseäni niskasta kiinni ja lukea niitä sarjakuvia. Eipä siinä mitään menetä. :D

    VastaaPoista
  3. Oma suosikkini Gaimanilta on (sarjakuvien lisäksi) "Unohdetut jumalat". Ja tietysti "Coraline" Tykkäsin tästä "Neverwhereistäkin" kyllä.

    VastaaPoista
  4. Reeta Karoliina: Mitä olet pitänyt sarjakuvista? Mitä suosittelisit tällaiselle sarjakuviin epäilyksellä suhtuvalle? :)

    VastaaPoista
  5. Olen siis lukenut Sandman-sarjakuvia ja tykkäsin niistä kyllä todella paljon! Mutta suosittelen, että lainaat niitä kirjastosta kunnon pinon etkä vain yhtä tai kahta, koska tarinat viittaavat toisiinsa ja useamman lukeminen avaa Sandman-maailmaa hienosti. Ideahan Sandmanissa on se, että päähenkilö Morfeus on gootti-henkinen nuori mies, joka on siis Uni, unenvaltias. Hänen siskonsa taas on Kuolema. Muitakin sisaruksia on kuten Intohimo.

    Harmittaa, kun en nyt muista minkänimisistä tarinoista pidin eniten! Yhdessä tarinassa Morfeus antoi kokeeksi yhdelle miehelle ikuisen elämän ja kävi tapaamassa tuota miestä aina kerran sadassa vuodessa. Toisessa tarinassa kuvataan kuinka Kuolema valitsee uhrinsa. Yksi klassikko-tarina kuvaa Shakespearen Kesäyön unelmaa. Sarjakuvissa on ylipäätään paljon viitteitä muualle, popkulttuuriin ja kirjallisuuden klassikoihin.

    Kannattaa ehdottomasti tutustua! Ja älä hämäänny, kuvittajat vaihtuvat, joten samat hahmot näyttävät erilaisilta eri albumeissa.

    VastaaPoista
  6. kiitos vinkeistä! Olen päättänyt, että aion tutustua kasaan Sandmaneja. Raporttia seuraa ehkä myöhemmin. :)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...